Miksi Suomessa vanhemmat ei tunnusta usein, että on väsyneitä eikä oteta apua helposti vastaan vaikka joku tarjoisikin? Jossain maassa ja kulttuureissa koko kyläyhteisö on vastuussa lasten kasvamisesta eikä vain äiti, isä ja isovanhemmat.
Olen ollut Cap Verdellä, joka pieni saari ja kaikki tunsi toiseensa. Tässä tulee ongelmaksi tietenkin matkoihin etäisyys suomessa jos isovanhemmat ja muu suku asuu toseella puolella suomea. Siellä Cap verdellä on vielä tapana asua koko suku samassa talossa, etten vieläkään tiedä ketkä oli siskoni ex-miehen veljet ja ketkä oli serkkuja. Onhan meillä suomessa naapurit, mutta luulen, että jos joku ventovieras tai puoli tuttu alkaa neuvoo kasvatuksessa siitä suututaan ja tiuskitaan: "Kyllä minä osaan lapseni kasvastaan, älä sä puutu tähän! " Tuijoitetaanko Suomessa liikaa omaa napaan eikä haluta vastuuta sen enempää kuin on pakko. Kiirettä usein pidetään syynä\tekosyynä, ettei ehditä auttaa muitaki ihmisiä.
Siskoni meni puoli vuotiaan poikansa kanssa Cap Verdelle kolmeksi kuukaudeksi. Aina kun sisko meni kauppaan myyjä otti siksi aikaa Leon, jotta sisko sai tehtyä ostokset rauhassa ja hengähtää. Mitenköhän kävisi jos S-marketissä lykäisi lapsen myyjän syliin ja sanoisi: "tulen sitten hakemaan lapsen kun ostokset on tehty, kiva kiitos." Tai pitäisi kehittää kauppoihin lapsiparkki, jossa olisi hoitajat, hah. Cap Verdellä ihmiset auttoi oma-aloisesti Leon hoidosta eikä tarvinnut miettiä, että kehdanko pyytää apua ja sitä tuli vaikka sitä ei olisi tarvinnutkaan.
Oli Leolle aika kulttuurishokki Suomeen palattua kun kukaan ei bussissa kukaa huomaa vaikka Leo kuinka vilkuttaa.
Tämä on Suomi, jossa negatiivinen solidaarisuus jyllää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti