Olen joskus pohtinut sitä, että suojeleeko lastensuojelu tosiaan lasta, ja ajetaanko lastensuojelussa etusijassa juuri lapsen hyvinvointia... vai onko suojelun ja hyvinvoinnin edunsaajana lapsen vanhempi/vanhemmat?
Jatkuvat lapsen pomputtelut vanhemmalta toiselle tai kotoota sijoitukseen ei kuitenkaan mielestäni ole enää lapsen edun mukaista.
Onhan se ajatuksena hienoa, että lapsi saataisiin takaisin oman vanhemman tai vanhempien luokse asumaan, ja loistavaahan se olisi... jos se myös kaikissa tapauksissa toteutuisi. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että tuki toimista huolimatta perhe ei aina pysty takaamaan lapselleen turvallista kasvuympäristöä. Ymmärrän ja kannatan kyllä lasten oman perheen tukemista, mutta siinä vaiheessa kun lasta on pomputettu 2, 3 tai yli neljäkin kertaa sijoituksesta takaisin biologisen perheensä luokse, niin miten se mahtaa olla lapsen hyvinvoinnin edistämistä, kun jo yksi sijoitus on lapselle hyvin ikävä ellei traumaattinenkin kokemus! Puhumattakaan siitä mitä kaikkea siellä kotona voi lapselle sattua.. Tietenkin kyseenalaista on mielestäni myös se, että kuinka hyviä tukitoimenpiteitä todellisuudessa pystytään antamaan, kun työntekijöillä on niin suuret asiakasmäärät. Pystyisivätkö nämä perheet takaamaan lapselle tämän niin sanotusti turvallisen kasvuympäristön, jos he saisivat riittävät tukitoimet ja tukiverkoston?
Tämän blogin kirjotukseni pohdinnan aikaan saaja on alla oleva artikkeli, jossa pohditaan onko lastensuojelu äidin vai lapsen etu. Pistää kyllä miettimään, joten suosittelen lukasemaan. Olisi kiva nähdä mitä ajatuksia ja pohdintoja artikkeli teissä herättää..joten kommentoikaa vapaasti.
Avaa artikkeli tästä
Luin artikkelin...ja ihan samoilla linjoilla olen Zofi kanssasi. Tuollainen lasten pomputtelu on aivan järkyttävää ja todellakaan ei lasten edun mukaista. Valitettavasti välillä tuntuu, että lastensuojelu on oikeasti sitä vanhempien suojelua eikä tarpeeksi nopeasti puututa asioihin. Onhan näitä surullisia esimerkkejäkin ollut. Toki lastensuojelussa on kiirettä ja työtekijät ovat todella tiukilla mutta silti täytyisi aina muistaa se, että mikä on lastensuojelun tärkein periaate eli lapsen se lapsen etu ja oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Valitettavaa on, että vaikka kuinka sekä lastensuojelun asiakkaat että myös työntekijät valittavat riittämättömistä resursseista ja kertovat ongelmista lastensuojelussa niin päättäjät eivät silti reagoi... Mitä vielä tarvitsee tapahtua, että päättäjät heräävät huomaamaan nämä asiat?
VastaaPoistaAsiaa Minna! Olen aivan samaa mieltä. Toivottavasti päättäjät vihdoin huomaisi, että ennaltaehkäisevätyö on kannattaava kaikin puolin!
Poista